
Vihdoinkin vapaa (2022)
Niko Ruunila -Vihdoinkin vapaa julkaistiin 30.12.2022. Levyn kappaleet on kirjoitettu kevään 2021-syksyn 2021 aikana. Ensimmäistä kertaa kirjoitin tekstejä ja niiden pohjalta levy syntyi. Levyn tuotti Olli Helenius ja tuotannosta vastasi Miko Tekoniemi. Levyn osin henkilökohtainen ja käyn tekstien kautta läpi asioita, joiden läpi olen tullut. Toivon levyn antavan toivoa tässä tilanteessa, jossa jokainen olemme.

Tämä Matka (2021)
Niko Ruunila -Tämä matka julkaistiin syyskuussa 2021. Levyn tuotti Olli Helenius. Levyn toteuttivat Olli Helenius ja Miko Tekoniemi. Kappaleista osa oli syntynyt viidentoista vuoden aikana ja osa 2020-2021 aikana. Levyn kantavana teemana on kaipaus, lohdutus sekä toivo paremmasta.
Kutsu (2003)

Niko Ruunila -Kutsu julkaistiin huhtikuussa 2003. Levyn tuottamisesta sekä lähes kaikista soittimista vastasi Santeri Ojala. Levyä tehtiin vuoden verran. Pyhä Henki oi kuinka sua kaipaan kappaleesta tehtiin musiikkivideo (Youtube) Levyä pyrittiin tekemään akustiselta pohjalta.
Niko Ruunila & Karmel (2001)

Niko Ruunila & Karmel -Laula Halleluja Herralle äänitettiin livenä 27.10.2001 Tampereen Kino-Palatsissa (Palatsiseurakunta). Levystä tehtiin tuplalevy. Levy sisältää tunnettuja ylistyskappaleita sekä Niko Ruunilan omia ylistyskappaleita. Levy omistettiin ystävällemme, joka menehtyi auto-onnettomuudessa 1.10.2001. Hän odotti livetaltiointia.
Rakkaus Jumalan (2001)

Niko Ruunila & Band toteutettiin gospelin sm-kisat 2001 voittaneen Kansanparantajien kanssa. Levy äänitettiin Pirkkalassa Bepop-studiolla kesäkuussa 2001. Levy oli ensimmäinen enemmän ammattimaisessa studiossa äänitetty levy. Se julkaistiin Tullikamarin Pakkahuoneella heinäkuussa 2001.
Muuttua saan (2000)

Niko Ruunila & The Flame kasattiin kesällä 1999. Teimme ylistysmusiikkia Palatsiseurakunnassa ja ympäri Suomea. Talvella 2000 aloitimme tekemään Muuttua saan levyä MG-Studiolla. Levyn äänitti Mika Turunen. Levy masteroitiin Finnfox-studiolla Helsingissä. Levy julkaistiin toukokuussa 2000.
On Aika (1999)

Tästä kaikki lähti. Olin alkanut tekemän kappaleita vuonna 1997 ja niitä vähitellen esittämään julkisesti. Eräässä nuortenillassa syksyllä 1998 Petri Laarko ehdotti kappaleiden äänittämistä. Tästä alkoi levyjen tekeminen ja tuotantoprosessin opettelu alusta asti. On Aika julkaistiin Palatsiseurakunnassa toukokuussa 1999