Tervetuloa blogitekstieni pariin. Tässä blogissa tahdon jakaa omakohtaisia kokemuksiani hengellisestä sekä muun elämän kasvusta.
Uusi Levy
Useampi kuukausi on vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksesta. Levy projekti on pyörähtänyt käyntiin. Mietin pitkään uskallanko kysyä Olli Heleniusta tuottajaksi levylle. Lopulta helmikuun lopulla lähetin Ollille viestiä ja hän lupasi lähteä mielellään tuottamaan levyä. Olli on huipputyyppi. Todella lahjakas ja ammattitaitoinen. Helppoa jakaa asioita, kun omakaan elämä ei ole ollut helpoimmasta päästä.
Levyä tekee myös Miko Tekoniemi. Mahtava ja lahjakas kitaristi. Mies monien menestyneiden artistien rinnalla ja sama pätee Olliin.
Tähän levyyn olen itse myös panostanut paljon enemmän kuin mihinkään aikaisemmista. Mietin sanoituksia enemmän ja toki niitä on viilattu vielä tässä biisien kasausvaiheessa. Jatkossakin täytyy malttaa tehdä asiat enemmän rauhassa ja niin ammattimaisesti, kuin pystyy.
Olin äänittämässä lead-laulut Helsingissä 21-22.4.2021. Olin harjoittelut demopohjien päälle lauluja aina, kun vain ehdin ja se helpotti laulujen äänittämistä. Vähän jännitin etukäteen, miten laulut tulee menemään ja kestääkö ääni. Jännitys oli kuitenkin turhaa ja studiossa oli mukavan rento tunnelma.
Levystä tulee hyvä ja sen kanssa on mukava palata musiikin pariin. Katsotaan mihin tiet tulee viemään? Ainakin olen itse lähtenyt liikkeelle. Tulevaisuus on suuremmissa käsissä.
-Niko
Elettiin vuotta 1997, kun astuin ensimmäistä kertaa Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevaan Palatsiseurakuntaan, joka sijaitsi vanhassa elokuvateatteri Kinopalatsissa. Tuosta paikasta lähinnä muistui ylväs arkkitehtuuri ja Indiana Jonesin Viimeinen ristiretki elokuva.
Vuonna 1995 oli alkanut tapahtua enemmän hengellistä liikehdintää Nokian kirkossa ja samana vuonna perustettiin Tampereen Palatsiseurakunta. Palatsin tarkoitus oli ja edelleen tarkoituksena on löytää ne ketkä eivät löydä seurakuntayhteyttä olemassaolevista seurakuntayhteyksistä. Kävin molemmissa. Olin kokenut hengellistä kutsua pitkään.
Nämä paikat vastasivat tarpeeseen. 1980-luvun lopun ja 1990-luvun aikana ylistystyyppinen musiikki alkoi rantautua seurakuntiin. Tähän musiikkiin kuuluu käsien kohottaminen, seisomaan nouseminen, tanssiminen ja mm. lipun liehutus. Ylistysmusiikin yksi tarkoitus on ilmentää Jeesukseen uskovan ihmisen rakkautta Jumalaa kohtaan. Musiikki osallistaa ihmisiä aivan eri tavalla, kuin aikaisempi tapa laulaa hengellisiä lauluja tai virsiä. Kaikille näille on paikkansa.
Tämä tapa tehdä seurakunta musiikkia kuitenkin sytytti itseäni. Joten osallistuin tuona kyseisenä ensimmäisenä vierailukertanani juuri ylistyksestä kertovaan seminaariin. Tuon viikonlopun aikana pääsin kosketuksiin hyvin erilaisen uuden seurakunnan kanssa. Olihan ylistyksen johtamista toki yritetty aikaisemman helluntaiseurakunnan kohdallakin, mutta aika ei ollut siihen silloin vielä kypsä.
Pääsin mukaan. Kuuluin johonkin. Olin arka ja pyysin anteeksi kaikkea maan ja taivaan väliltä. En osannut muuta. En tiennyt, että mitä oli vielä tulossa. Olin tullut mukaan seurakuntaan, jossa oli myös tärkeää ihmisen sisäinen kasvu ja hengellisillä termeillä eheytyminen. Tämä prosessi alkoi minussa.
Seuraavana keväänä sisälläni alkaneet prosessit veivät minut miettimään, onko elämälläni mitään väliä. Olin jo tehnyt päätöksen, että elämäni voisi vaikka päättyä tiettynä ajankohtana, mutta jokin pysäytti nämä suunnitelmat onneksi.
Pohjakosketus oli pakko ottaa. Jumala otti minusta kiinni ja alkoi nostaa minua kohti pintaa. Samalla selvisi myös syitä, miksi olin pohjimmiltani päätynyt ajattelemaan näin.
Eivät sisäiset prosessit tähän päättyneet, mutta löysin syyn elää. Paljon vastoinkäymisiä on elämään kuulunut tämän jälkeenkin. Monien vaiheiden ja odotuksen jälkeen elämääni johdattui vaimo ja olemme vuosien varrella saaneet kolme lasta.
Elämä kannattaa aina. En tuomitse ketään, joka päätyy tähän ratkaisuun, mutta toivon, että mahdollisimman moni voisi löytää avun omaan tilanteeseensa.